• fi

Blog Post

25
SYYS
2020

Tunneälykäs johtajuus on vahvaa johtajuutta!

“It is not the strongest of the species that survives nor the most intelligent that survives. It is the one that is most adaptable to change” Darwin kirjoittaa kuuluisassa kirjassaan.

Maailman ja markkinoiden mullistuksien keskellä menestyvät firmat, jotka kykenevät muuttamaan suuntaa ja tekemisen tahtia entistä nopeammin. Aina siinä ei ole onnistuttu. Esimerkkejä kukoistuksen vuosien jälkeen markkinamuutosten jalkoihin jääneistä yrityksistä on paljon.

Miten muutetaan strategiaa, tekemisen suuntaa ja tahtia tai haetaan kasvua ilman markkinan vetoapua? Nämä ovat hyviä ja aina ajankohtaisia kysymyksiä. Vanha lausahdus: ”Kulttuuri syö strategian aamupalaksi” pitää muutoksien johtamisessa hyvin paikkansa. Moni hyvä suunnitelma on jäänyt toteutumatta. Ihmisten saaminen muutoksiin mukaan on haastavaa. Tarvitaan hyvää johtajuutta.

Yrityskulttuurin muutos on hidasta ja vaatii aina paljon määrätietoista tekemistä sekä rohkeutta tehdä uusia asioita uudella tavalla.  Tunnetaitava johtaja rakentaa tavoitteellisesti organisaationsa tai tiimiinsä tunneilmastoa. Tunneilmasto on osa yrityskulttuuria ja sen muuttaminen on nopeampaa. Tutkimukset osoittavat kiistatta johtajien tunnejohtamisen taitojen korreloivan yritysten menestykseen.

Hyvillä johtajilla on tunneälyä. He kykenevät johtamaan ja sitouttamaan henkilöstöä sekä saamaan aikaan parempia tuloksia. He osaavat tulkita omia tuntemuksiaan ja uskovat itseensä – samoin kuin ovat taitavia ilmaisemaan omia mielipiteitään ja tuntemuksiaan. He ovat optimistisia, joustavia ja sietävät hyvin stressiä. Päätöksenteossa hyvät johtajat hyödyntävät hyvää itsetuntemustaan ja objektiivisuuttaan.

Johtajan tunnetaitoihin on syytä kiinnittää huomiota henkilöiden valintatilanteessa. Tunnetaitoja voidaan arvioida, ja sitä kautta voimme auttaa yritystäsi löytämään tunneälykkäät avainhenkilöt. Tunnetaitoja voidaan myös kehittää, joten jokainen voi parantaa taitojaan siinä.

Jatkamme mielellämme keskustelua asiasta.  Ollaan yhteyksissä!

Janne Marttinen (Linkedin) ja Vesa Hilevaara (LinkedIn)

About the Author